17.6.2016 klo:18:26 Pikkuveljesi parkaisi ensimmäisen kerran. Olen aivan myyty tuolle pienelle miehelle. Hän on niin ihana ja täydellinen. Sitten tunnen piston sydämessäni. Tuota ihanuutta ei olisi ilman sinua pieni enkelityttöni. Silmä nurkat kostuvat väkisin. Olimme isäsi kanssa päättäneet kolmen lapsen olevan se meidän lasten lukumäärä. Jos sinä eläisit, minulla ei olisi tuota ihanaa poikaa tuhisemassa sylissäni, mutta minulla olisi sinut. Mistä tiedän kuinka ihana sinä olisitkaan ollut. Nämä ajatukset raastavat ja repivät sisintäni jokaisena kertana kun alan ajatella asiaa syvällisemmin. Se kipu mitä tunnen sisälläni on jotain sellaista mitä ei pysty kuvailemaan, samaan aikaan tunnen suurta iloa ja rakkautta pientä poikaani kohtaan. Elämä on raadollista se minun on pakko todeta. Toisen onni on toisen epäonni. Näin se vaan menee.

Minulle on herännyt kysymys. Onko tosiaan niin, että jonkun on kuoltava jotta joku toinen saa elää?

Aluksi luulin olevani katkera siitä ettei minulla ole yhtään elävää tytärtä. En ole, olen todella tyytyväinen kolmeen poikaan ja sinuun. Poikien jutut ovat muutenkin aina olleet enemmän minun juttuni. Ehkäpä sovin paremmin poikien äidiksi. Olisin kyllä silti mieluustaan pitänyt sinut, mutta nyt kun Ilari on sylissäni olen onnellinen, että olen saanut teidät kaikki neljä.

Sillä niin ei olisi, jos olisit täällä. Nämä ajatukset saattavat ulkopuolisesta tuntua julmilta tai tarpeettomilta. Valitettavasti elämä on epäreilu, elämä on aika-ajoin julmaa. Ei auta kuitenkaan takertua siihen julmuuteen, vaan poimia enemmän ammennettavaa niistä positiivista asioista. Minulta on kysytty miten lapsen kuolemasta selviää ja miten uusi vauva vaikuttaa asiaan. Kukaan ei korvaa ketään, siihen tuskaan elämän vääryydestä uusi vauva on auttanut ja helpottanut. On tavallaan päästettävä siitä tuskasta ja kivusta irti. Otettava tilalle iloa ja rakkautta. Se ei ole kuolleelta lapselta pois eikä se kipu saa viedä elävältä lapselta rakkautta pois.

Olen huomannut, että olen tavallaan päästänyt irti sinusta. Antanut luvan mennä, ei en halua unohtaa sinua. Minun on kuitenkin keskityttävä ja panostettava tähän hetkeen, meihin jotka olemme täällä fyysisesti läsnä. Et käy enää edes joka päivä mielessäni, eikä varmaankaan niin ole tarkoituskaan. En usko sen olevan merkki mistään huonosta, vaan siitä että olen käsitellyt asiaa tarpeeksi ja nyt minun on jatkettava matkaa takertumatta sinuun. Emmehän voi elää menneessä vaan meidän on elettävä tässä hetkessä.

Lauantaina 6.8 veljesi kastetaan. Pidämme tilaisuuden vain kummien ja vanhempien kesken. Muut saavat käydä kahveella silloin kuin heille parhaiten sopii. Minun on myönnettävä, etten jaksa. En jaksa mitään isoja kemuja. Vaikka veljesi on suuri lahja, niin olen silti itse edelleen henkisesti ja myös fyysisesti niin väsynyt. Aika parantaa tässäkin asiassa.

Yritän kirjoitella kuulumisia ja tuntemuksia vielä jonkin aikaa. Nyt olen elänyt tässä vauvakuplassa etten ole kirjoittamaan ehtinyt. Hyvää loppukesää kaikille!