Saana on pyörinyt viime aikoina taas enemmän aatoksissa. Kuviakin on tullut katsottua. Sain muistolaatikonkin valmiiksi. Siellä on kaikki mitä Saanasta on fyysisesti jäljellä. Aatella että kohta on kulunut 2 vuotta. Vaikka välillä tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen. Kaipaus ja ikävä nousee pintaan kunpa voisin kääntää kelloa taakse päin ja kokea edes sen hetken jolloin sain pitää häntä sylissä. Sen arvokkaan hetken, katsoa, suukotta, silittää ja pitää sylissä sitä täydellistä pientä tyttöä joka nukkui iki unta. Kumpa olisi käynyt toisin, kunpa olisimme saaneet pitää sinut.
Siltä tuntuu juuri nyt. Haluaisin, että asiat olisivat toisin. Toivon löytäväni jonain päivänä merkityksen tälle. Merkityksen sille, että saimme enkelin jälkeen myös pikkuveljen, jonka hiukset ovat kultaa ja kiharalla niinkuin enkelillä. Jonka katseessa on jotain maagista jotain selittämätöntä. Oletko se sinä tyttöseni?
perjantai 31. maaliskuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Nyt sain otettua aikaa kirjoittaakseni pikkuveljen odotuksesta. Raskaus ja odotusaika, monelle niin ihanaa ja seesteistä aikaa. Tässä odotuk...
-
Viime viikolla tuli 9kk kuluneeksi kun pikkusisko kasvatti siivet. Paljon on mahtunut matkan varrelle niin ilon kuin surunkin hetkiä. Olen l... -
En ole ennättänyt kirjoittaa Helmikuun jälkeen yhtikäs mitään tänne. Pikkuveljen odotuksessa on ollut myös ongelmaa. Se on syönyt ajatuksilt...
