Koko kesä siinä meni. Ei ennätetty, ei haluttu, ei tullut oikeaa hetkeä. Puu istutetaan sitten ens kesänä, samalla kun veljillekkin istutetaan puut. Maalliset jäänteesi on haudattu kotio. Paikkaan jossa olet aina lähellä, tietyllä tapaa " fyysisestikkin". Meillä kaikilla on ikävä, veljillä, isällä ja äidillä.
Kunpa olisit saanut elää kanssamme. Kukaan ei koskaan korvaa sinua, kukaan ei voi sun paikkaa ottaa. Olet aina pikkusisko, äidin ja isän musertunut unelma. Jonain päivänä nähdään, ainakin haluamme uskoa niin.
"Tiedän, että sinäkin halusit olla osa meitä. Olla rakastettu, pieni ja avuton. Minäkin haluaisin sinua rakastaa, pitää pientä. Ikuisesti, rakkaudesta tullut ihmisen taimi. Keneksi olisit kasvanut, keneksi minut muuttanut? En saanut sinua pitää, en käsissäni. Mielessäni sinut pidän; siellä sinä elät vieläkin.
Yritän unohtaa ja lähetän mietteeni ylös, suoraan sinun haituvapeitteellesi. Mutta vartaloni tietää sen tuskan yhä; luopumisen tuskan, surun syvän."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti