Syyllisyyden tunto

Valvoin viime yönä monta tuntia. Tyttö pyöri mielessäni, kuolemaa edeltäneet tapahtumat pyörivät mielessäni. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisinko voinut omalla toiminnallani pelastaa sinut? Mitä jos hoitaja olisi kertonut sykkeen laskusta tai miksi ihmeessä en pyytänyt tarkistamaan vauvan vointia ennen siirtoa.? Oletin toki, että hoitaja on kertonut sykkeen laskusta. Todellisuudessa sitä ei ollu merkattu edes mihinkään.

Itkin ja mietin miten olisin saanut asiat menemään toisin. Todellisuudessa, vaikka ahdinkosi olisi huomattu. Olimme väärässä Sairaalassa. Miksi minua ei siirretty aiemmin Kys:siin kun tilanne oli vielä rauhallinen? Et olisi varmaankaan selvinnyt siirrosta Jyväskylän ja Kuopion välillä eikä tilaasi olisi saatu vakaantumaan Jyväskylässä ja olisit varmaankin kuollut lääkäreiden käsiin.

Kelasin tapahtumia moneen kertaan päässäni. Näin syntymäsi, muistelin sitä hetkeä kun sain sinut syliini. Olit lämmin, levollisen näköinen kädet nätisti poskella. Ihan kuin olisit nukkunut. Kunpa vain olisitkin nukkunut.

Syyllistän itseäni, vaikka mieheni ja ammattilaiset sanovat etten olisi voinut tehdä mitään paremmin tai toisin. Silti, minusta tuntuu sisimmässäni etten tehnyt kaikkea. Samalla kuitenkin tiedän, että mitä minä olisin enää voinut tehdä paremmin?

Kun viimein nukahdin viime yönä. Käpertyneenä mieheni kainaloon. Viimeinen muistikuvani oli kun muistelin kuinka pidin sinua sylissä ja annoin pusun poskellesi. Taisit vielä antaa haamupotkunkin mahaan.

Miltä se tuntuu?

Luulin että työ pitää ajatukseni poissa sinusta. Pyörit kyllä ehkä jopa enemmänkin mielessäni.  Kaipaus ja ikävä on riipivää. Kun katson poikia tiedän mitä olen menettänyt. Vaikkei lasten kanssa elämä ole sitä kaikkein ihaninta aina.  Ovat he silti rakkaimpia aarteita mitä koskaan tulen saamaan.
Puhuin tänään ystäväni kanssa siitä miten kuitenkin pienten lasten kanssa on helpompaa.  Pystymme suojelemaa heitä monelta pahalta ja voimme vakuuttaa sillä että olemme aikuisia. Sitten kun se päivä koittaa kun lapsi täyttää 18. Meillä ei ole enää sen jälkeen sananvaltaa ,emmekä voi suojella niitä kalleimpiamme miltään. Se jos mikä pelottaa.  Ehdinkö 18 vuodessa takoa tuon pienen ihmisen alun päähän kuinka elää niin, että ainakin pysyy hengissä niin kauan kun itse elän.

Varmasti monen vanhemman päässä käy mielessä se. Mitä jos? Kokemuksella voin sanoa. Elämä jatkuu.  Ei koskaan enää samanlaisena, mutta se jatkuu. Kipu ja ikävä eivät varmasti katoa koskaan.  Sisimpään jää haava, mikä ei oikeastaan arpeudu. Se tihkuu pikkuhiljaa.  Ulkokuori voi olla tyyni. Sisimmässä kuitenkin sattuu jollain tasolla.  Olen huomannut myös jos joku kertoo kuinka raskasta on pienen vauvan kanssa.  Alan melkein itkeä. Antaisin mitä tahansa,  jotta saisin tyttöni takaisin.  Valvoisin kaikki ne yöt. Ramppaisin vaikka loppuelämäni sairaalassa tytön kanssa.  Jos vain saisin pitää häntä sylissä.  Nähdä hänen kasvavan... en näe, en saa pitää sylissä.

Muistakaa siis niinä paskoinakin hetkinä olla onnellisia mitä teillä on. Teillä on edessänne jotain niin arvokasta mitä ei voi sanoin kuvailla. Olen äärimmäisen onnellinen pojistani. Vaikkei todellakaan ole helppoa niiden kanssa.  He eivät kuitenkaan korvaa Saanaa. Eivätkä poista sitä kipua mitä tunnen.

Äitiysloma on ohi

Eilen 19.8 oli viimeinen äitiyslomapäivä. Keväällä tämä päivä tuntui kaukaiselta asialta. En edes osannut tai uskaltanut ajatella tämän päivän koittavan. Nyt se on ohi.  Kortisto kutsuu ainakin toistaiseksi.  Maanantaina aloitan osa-aikaisen duunin.  Se ei tunti määrällisesti ole mikään kultakaivos,  saan kuitenkin työ kokemusta ja hetken hermolomaakotoa. Jos koulutus alkaa lokakuussa niin se olisi todellinen lottovoitto.

Aloitin pillerit uudestaan ja kuukautisetkin tuli.  Vauva hommat siirtyy hieman eteenpäin.  Olen huomannut nauttivani suunnattomasti kun saan tehdä rajattomasti mitä vain. Meillä kyllä hommia piisaa. Nyt varsinkin tuntuu et tekemistä on liiankin kanssa.

Rakas tyttöni siellä jossain.  Äidillä on ikävä ja käyt ajatuksissani usein. Opetit minulle ainakin sen että elämä on todellakin lahja ja siitä täytyy nauttia.  <3

4 Kuukautta elämää ilman sinua

Tarkalleen ottaen 4kk ja 1päivä.
Niin kauan olet ollut poissa, ikuisesti. Antaisin mitä tahansa, jotta saisin sinut takaisin. Kukaan ei valitettavasti voi tuoda sinua takaisin. Vaikka et ole täällä. Tulen kantamaan muistoasi sydämessäni, jätit ikuisen jäljen, arven jota kukaan ei pysty paikkaamaan. Kun kohtaan pieniä vauvoja ja lapsia. Minuun sattuu, kun näen varsinkin tyttöjä minuun sattuu kahta kauheammin. Miksi sinut otettiin minulta pois? Miksi tuo on saanut pitää tyttärensä? En ole katkera, mutta en voi mitään, että se sattuu. Olit niin toivottu ja rakastettu valmiiksi. Kun kuulin ultrassa, että olisit tyttö. En uskaltanut iloita. Onko se ihan varmaa? Kahden pojan jälkeen ajatus siitä, että saisimme tytön tuntui aivan mahtavalta.
Sitten. Niin varhain, liian varhain sinut otettiin pois. Päässäni kaikuu edelleen kysymys MIKSI?
Siihen en koskaan tule saamaan vastausta. Se sattuu.

Käyt jokaisena päivänä mielessäni. Useamman kerran viikossa puheissani, itken välillä, en enää jokapäivä. Nyt juuri itken, se sattuu, että joudun kirjoittamaan tätä. Laskettuaikasi oli 1.8. Sekin ollaan jo ylitetty. Jos olisit saanut elää, voisimme olla tällähetkellä lähellä kotiutumista, mikäli kaikki olisi mennyt hyvin. Mieluummin kirjoittaisin niistä edistys askelista, mitkä toisivat sinua lähemmäksi kotia. Ei, en kirjoita selviytymistarinaa. Kirjoitan siitä tyhjästä sylistä ja kivusta mikä jäi. Monellekkaan et ole kukaan. Eihän sinua ole ollut. Minulle ja isällesi sinä todellakin olet ollut ja elänyt. Olet rakas tyttäremme, nyt, aina ja ikuisesti.

Mikä tarkoitus tällä on? Kuolemasi jälkeen perheemme elämässä on tullut taas enemmän takapakkia kuin hyvää. Juuri nyt tuntuu siltä, että maa häviää kohta jalkojen alta. Tämä laiva on uppoamassa ja me hukkumaisillamme, kuka meidät pelastaa? Nyt en uskalla edes haaveilla enää vauvasta, kun kehoni on tehnyt tepposet. Ajatus siitä, että meidän on nostettava kytkintä lasten teon suhteen sattuu. Halusimme niin kovasti vielä yhden pienen tuhisijan.

Sinua ei korvaa mikään eikä kukaan. Olet rakas aarteemme, jonka kätkemme sydämiimme. Joskus kun raaskin, käyn tatuoimassa jalanjälkesi ihooni. Se hetken kipu, on pienempi kuin se mitä joudun lopun elämääni kantamaan sisälläni.

Rakkaudella Äiti & Isä

Negatiivista näytti

Ollut sen verran monta rautaa tulessa yhtäaikaa etten ole ennättänyt kertoa verikokeen tulosta. En ole raskaana. Oireet hieman ovat lievittyny, mutta kuukautisia ei kyllä kuulunu ajallaa. Ilmeisesti minipillerit sotki kierron. Sekä keskusteltuani ammatti-ihmisen kanssa kehoni saattoi tehdä omaa suru työtään, sillä Saanan laskettuaika oli kuun vaihteessa. Ihmis mieli ja keho on kummallisia. Monimutkainen kapine, jota on vaikea ymmärtää, mutta kun hieman viitsii lukea asioista niin helpompi ymmärtää ihmis mieltä ja kehoa.

Hain syksyllä alkavaan koulutukseen, jos sinne pääsis niin olis taas uutta suuntaa elämässä. Pietää peukkuja. Vauva haaveilu menee siin sivus.