Syyllisyyden tunto

Valvoin viime yönä monta tuntia. Tyttö pyöri mielessäni, kuolemaa edeltäneet tapahtumat pyörivät mielessäni. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisinko voinut omalla toiminnallani pelastaa sinut? Mitä jos hoitaja olisi kertonut sykkeen laskusta tai miksi ihmeessä en pyytänyt tarkistamaan vauvan vointia ennen siirtoa.? Oletin toki, että hoitaja on kertonut sykkeen laskusta. Todellisuudessa sitä ei ollu merkattu edes mihinkään.

Itkin ja mietin miten olisin saanut asiat menemään toisin. Todellisuudessa, vaikka ahdinkosi olisi huomattu. Olimme väärässä Sairaalassa. Miksi minua ei siirretty aiemmin Kys:siin kun tilanne oli vielä rauhallinen? Et olisi varmaankaan selvinnyt siirrosta Jyväskylän ja Kuopion välillä eikä tilaasi olisi saatu vakaantumaan Jyväskylässä ja olisit varmaankin kuollut lääkäreiden käsiin.

Kelasin tapahtumia moneen kertaan päässäni. Näin syntymäsi, muistelin sitä hetkeä kun sain sinut syliini. Olit lämmin, levollisen näköinen kädet nätisti poskella. Ihan kuin olisit nukkunut. Kunpa vain olisitkin nukkunut.

Syyllistän itseäni, vaikka mieheni ja ammattilaiset sanovat etten olisi voinut tehdä mitään paremmin tai toisin. Silti, minusta tuntuu sisimmässäni etten tehnyt kaikkea. Samalla kuitenkin tiedän, että mitä minä olisin enää voinut tehdä paremmin?

Kun viimein nukahdin viime yönä. Käpertyneenä mieheni kainaloon. Viimeinen muistikuvani oli kun muistelin kuinka pidin sinua sylissä ja annoin pusun poskellesi. Taisit vielä antaa haamupotkunkin mahaan.