Tänään on kulunut 3kk syntymästä. Asiasta, joka normaalisti on onnellinen perhetapahtuma. Meille se ei tälläkertaa ollut sitä. Hetki oli kuitenkin kaunis sen kaikessa kauheudessaan. Silloin sain pitää tytärtämme ensimmäisen kerran sylissä, mutta myös viimeisen kerran. Sitä oli vaikea käsittää ja on se sitä vieläkin. Hän näytti niin rauhalliselta ja oli niin esikoispoikamme kanssa samannäköinen.
Suru on läsnä muttei niin voimakkaana, enemmänkin kaipaan ja ikävöin tytärtämme. Montakertaa olen mieheltäni kysynyt: Miksi tyttömme ei saanut elää? Hän ei tiedä sitä, lääkärit eivät tiedä, kukaan ei tiedä siihen vastausta.
Tiedostan olevani tällähetkellä lähellä jotain selittämätöntä jotain suurta mihin kukaan ei tiedä vastausta. Se on hämmentävää ja saa tuntemaan itseni hyvin pieneksi ja hauraaksi. Mitä elämä on ja kuka päättää kenen oikeus se on ?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Nyt sain otettua aikaa kirjoittaakseni pikkuveljen odotuksesta. Raskaus ja odotusaika, monelle niin ihanaa ja seesteistä aikaa. Tässä odotuk...
-
Viime viikolla tuli 9kk kuluneeksi kun pikkusisko kasvatti siivet. Paljon on mahtunut matkan varrelle niin ilon kuin surunkin hetkiä. Olen l... -
En ole ennättänyt kirjoittaa Helmikuun jälkeen yhtikäs mitään tänne. Pikkuveljen odotuksessa on ollut myös ongelmaa. Se on syönyt ajatuksilt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti