Vielä on aikaa vai onko?

Toissa yö meni valvoessa. Viime yönä sain nukuttua, mutta vedinkin ettosta sitte aamu puolkymmeneen saakka. Se on minulle todella harvinaista. Edellis yönä mielessäni pyöri, että mitä jos emme saakkaan enää vauvaa jos lapset olikin tässä. Moni on lohduttanut minua olethan nuori ja sinulla on aikaa. Faktahan on se. Minä en ole normaalisti siinä sivussa raskaana vaan sen jälkeen kun plussaan, mun elämä pysähtyy. En voi/saa tehdä mitään raskasta normaalit kodinhoitotyötkin ovat vähän niin ja näin. Kaikki mikä aiheuttaa vähänkään supistelua on kiellettyä, koska kohtuni on todella supistelu herkkä. Tämä yhdistettynä normaalia lyhyempään ja mahdollisesti hieman heikkoon kohdunkaulaan ja hertanmalliseen kohtuun väliseinällä niin raskaus muuttuukin helposta normi raskaudesta työksi. Kuten itse kutsun itseäni vauvan hautomakoneeksi. Sitä se minun kohdallani on. Nautin toki raskaanakin olemisesta eihän mikään voita sitä pyöreää mahaa ja niitä potkuja. Muuten se onkin minulla yhtä hammasten kiristelyä, raskausviikkojen kerryttämistä aina kun yksi viikko on plakkarissa huokaisen ja taas alan pelätä tulevaa viikkoa. Se on ollut sitä esikoisen syntymän jälkeen silloin olin onnellisesti sivussa raskaana. Sen jälkeiset raskaudet ovat olleetkin samanlaisia. Seuraavaa mahdollisesti säestää vielä se pelko ja tieto siitä, että vaikka päästäisin tehohoito rajalle saakka siltikään se ei takaa mahdollisuutta nähdä edes hetken elävää lasta.

Perheemme elämän ja taloudellinen tilanne ei anna enää kauaa myöden sitä että minä olen työkseni raskaana. Yhteis tuumin olemme asettaneet aikarajan, milloin aloitamme mahdollisen surutyön uuden vauvan tulemisesta. Vuodenvaihteeseen mennessä, mikäli en ole raskautunut se on siinä. Jos olen tullut raskaaksi ja se on päättynyt varhaiseen keskesmenoon aikaa on ensi kesään saakka. Kesään 2016. Se on ehdoton takaraja, tämän jälkeen on pakko nostaa kytkintä ja unohtaa uudet lapset. Joku voi aatella et järjetöntä asettaa aikarajoja, mutta meidän on pakko. Tämä vauva projekti sai alkunsa 2014 Maaliskuussa, enkä silloin osannut edes kuvitella ettei meillä olisi vuoden 2015 loppuunmennessä lasta. Tämä siksi, että esikoisen kanssa jätin pillerit Heinäkuussa 2010 Syyskuussa 2010 olin raskaana. Poika syntyi toukokuussa 2011 pikkuveli sai alkunsa lokakuussa 2011 ja syntyi kesäkuussa 2012. Eli kahdessa vuodessa saimme kaksi lasta. Nyt on kulunut vuosi ja neljä kuukautta. Eikä meille ole vielä elävää vauvaa. Keskenmeno ja yksi kuollut lapsi.

Enkä alunperin lähtenyt tähän kolmannen lapsen yritykseen hetken mielijohteesta, koska tiesin jo silloin, että ennenaikainen vauva ja makuutusta tiedossa. Nyt niitä on kolme joista, yksi siellä jossain. Ajatus siitä, että pieni tuhiseva nyytti saattaa jäädä vain haavekuvaksi ahdistaa ja satuttaa. Vielä on hetki aikaa ja toivon haaveemme toteutuvan, helppoa se ei henkisesti ole. Sen tiedän myös olevan todella vaikeaa mikäli lapsemme olivat tässä. Uuden suruprosessin aika on silloin.

Olen onnellinen noista pojista. Heidän merkityksensä kasvoi Huhtikuun 15 päivä. Samalla tiedän mitä menetin. Se jos mikä sattuu.