Uuden raskauden yritys sekä pohdintaa elämästä

Lopetin siis Cerazettejen syömisen 24.6. Jäin odottelemaan kuukautisten alkamista. Ihmetyksekseni tuttu jomotus alkoi vaivata 28.6 neljä päivää pillereiden lopetuksen jälkeen. Olen lukenut ja etsinyt tietoa että onko mahdollista näin pian. En ole oikein saanut selventävää vastausta. Itse diagnosoin tämän niin että minipillerit eivät häirinneet omaa kiertoani ja nyt satuin vain sopivasti lopettamaan. Jännääminen siis jatkuu. Tai oikeastaan alkaa. Raskaudunko heti vai myöhemmin?
Pelko siitä että yritys saattaa kestää pidempään on hiipinyt mieleeni ja se ahdistaa. Vaikka olen tällä hertanmallisella ja väliseinällä varustetulla kapistuksella raskautunut aiemmin todella nopsaan. Niin se mitä olen lukenut ja mitä lääkäri minulle sanoi sai minut miettimään. Mitä jos se ei syystä tai toisesta olekkaa enää niin helppoa. Tietenkin meillä ei ole aiemminkaan kohdistettu yrittämistä tietyille päiville. En ole tikuttanut ovulaatiota. Ihan fiilis pohjalta, milloin on haluttanut tehdä. Meillä se ei todellakaan ole ollut vain kerran viikossa vaan jopa melkein joka päivä. Ilmeisesti siitä johtuen on ollut helpompaa raskautua enkä usko,että siinä tällä kertaakaan siinä on mitään muutosta.
Ainoa että olen huomannut itsessäni  etten ole enää tyttömme pois menon jälkeen ollut niin halukas. Osa minua kuoli Huhtikuun 14-15 päivä. Enkä tule sitä ihmistä enää tavoittamaan kuka oli ennen noita päiviä. Olen muuttunut, osa minua on poissa.

Tuohon päivään saakka pelkäsin kuolemaa. Enää en pelkää, sillä minulla on siellä jossain vastassa todella jotain rakasta. En saanut pitää tyttöäni täällä kauaa, mutta uskon vielä tapaavani hänet. Lähinnä olen miettinyt miltä se tuntuu, sitä ei kyllä kukaan varmasti osaa kertoa. Kuolema ei aiheuta minussa mitään kauhureaktioita. Kävin toissapäivänä hammaslääkärissä, ruumisauto tuli noutamaan ilmeisesti vanhainkodilta tai sairaalan puolelta jonkun. Mielessäni ajattelin kuolema on jälleen kerran käynyt vierailulla korjaamassa omansa pois. Jäljelle jääville omaisille, tuo tullessaan surua ja tuskaa. Itse näen, että vanhemmasta päästä se tuntuu luontevammalta. He lähtevät ensin. Tyttäremme poismeno kuitenkin vahvisti sen ettei se kysy ikää milloin täältä lähdetään. Vaikken Jumalaan uskokkaan. Uskon kuitenkin, että jonnekkin meidän kaikkien päivät on kirjoitettu valmiiksi. Joku tietää milloin aika on täysi. Silloin se saapu, olkoon vaikka enkeli tai viikatemies. Sen uskon ettei se kysele haluatko lähteä vai jäädä, tuumaa varmankiin nyt on aika lähteä.
Eikä täällä maanpällä armoa ja oikeutta ole tasapuolisesti jaossa. Olen kuullut ettei ihmiselle anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Minun rinkkani on jo tarpeeksi painava, keventää sitä voisi muttei painoa enää yhtään lisää. Katkeaa selkä, se on jo nyt niin liki.

Uusi raskaus ja elävä vauva ovat sitä mitä nyt tähän avohaavaan tarvittaisiin. Saisi sen edes hieman parsittua kasaan. Vaikkei mikään tytärtämme korvaa olisi elävä vauva kumminkin lahja tästä kärsimyksestä.