Suru viestin tuoja

Viikatemies nyt heiluu urakalla keskuudessamme. Mummuni, siskon mies lähti yllättäin ikuiselle matkalle. Pohdin itse sitä että ainahan se on yllätys, mutta joskus sitä osaa joistakin ihmisistä odottaa ajan olevan lopussa. En nukkunut kyseisenä yönä hyvin, minulla oli sama ahdistava olo silloinkin kun tyttömme lähti. Kyseinen henkilö oli kuollut sitä yötä edeltävänä iltana. Minulla on useita rajakokemuksia sekä myös näkyjä ja aistimuksia. Uskon että joillekkin henkien on helpompi `puhua`. En pelkää niitä pidän sitä eräänlaisena lahjana.
Tyttömme kävi puhumassa minulle ensimmäisenä aamuna kun tulin kotio sairaalasta. En ole nähnyt painajaisia tyttömme kuolemasta tai siihen liittyvistä tapahtumista. Heräsin aamulla kun heleä lapsen ääni sanoi " Äiti, shhh, ihan rauhassa." Ei ollut kumpikaan pojista vaikka ensin niin luulin. He nukkuivat sikeästi sängyissään. Uskon että tytär kävi näin jättämässä hyvästit, rauhottelemassa minua ettei hänelle ole mitää hätää. Lampolamme ovi on vanhan karjakeittiön oven kohdalla. Aika-ajoin joku käy polttamassa norttia siinä. Mieheni tupakoi kyllä, mutta muistan lapsuudestani naapurin sedän polttaneen norttia tai kameli tupakkaa haju on sama. Liekö talomme vanha isäntä, poika vai onko oma vaarini tullut tervehtimään, en tiedä.

Meidät kutsuttiin mummun siskon miehen hautajaisiin. Edellisistä varsinaisista hautajaisista onkin omalla kohdallani aikaa. 13 vuotta sitten olen viimeksi laskenut kukkia arkun viereen. Silloinkaan en vielä täysin pystynyt asiaa käsittämään. Sen huomasin ettei löydy sanoja mitä toiselle sanoa, muutakuin: Otan osaa. Ei ole sanoja millä lohduttaa, sillä tiedän itse nyt kokemuksella, että ne kaikuvat kuuroille korville. Kukaan ei pysty sanoin lohduttamaan, viemään sitä surua, tuskaa ja ikävää pois. Aika parantaa klisee, mutta niin totta. Ensi viikolla tulee 3 kuukautta siitä kun sanoin hyvästit rakkaalle aarteelleni. Enään ei tunnu niin pahalta, jaksan katsoa elämää eteenpäin. Suru tulee välillä ryöppynä, silloin ahdistaa ja itkettää. Tunnen kuitenkin olevani elossa itse.

Elämä jatkaa kulkuaan, vaikkemme sitä haluaisi. Tavallaan hyvä, että se huominen tulee sen pimeimmänkin yön jälkeen vaikkei se siltä tuntuisi. Sitä se on, suru.