Ristiriitaista

Vaikka tämä suuri suru on tuore. On myös pakko jatkaa matkaa eteenpäin. Suunnitella ,unelmoida, tehdä. Unelmoin jo uudesta raskaudesta. Malttamattomana odotan milloin saamme lääkäreiltä luvan yrittää uudelleen.
Silloin kun esikoinen oli vastasyntyneiden teholla eli vso:lla. Tapasin siellä äidin, jolla oli neljä lasta. Kaksi elossa olevaa ja kaksi kuollutta. Kaksi peräkkäin kuollutta lasta, kummallakin kerralla syynä äkillisesti irronnut istukka. Kummallakaan kerralla ei lasta keretty leikata ulos ajoissa. Tämä silloin hoidossa oleva lapsi oli syntynyt varhain. Juurikin 24-25rv. Mietin silloin että miten hän on uskaltanut ja jaksanut yrittää aina uudelleen. Itse ajattelin, että jos menettäisin lapseni samalla tavalla tai jotenkin muuten en uskaltaisi enää yrittää. En ymmärtänyt, nyt ymmärrän. Jos lapsi on todellakin haluttu ja suunniteltu. Sitä on valmis siihen uuteen rääkkin vaikka lopputuloksesta ei voi olla varma.

Se että aloin kirjoittaa tästä kohtukuolemasta. On seuraus siitä, että se on liian vaiettu asia. Jokaisen olisi hyvä tietää jotain kohtukuolemasta jotta voisi paremmin ymmärtää ja kohdata ihmisiä keille on käynyt niin. Samoin jos se sattuu omalla kohdalle, en todellakaan toivo kenellekkään samaa kohtaloa, mutta valitettavasti melkein jokainen päivä Suomessa joku perhe kuulee ne lääkärin kamalat sanat. Onneksi itselläni oli hieman tietoa asiasta, vaikkakin itse tilanne tuli kuitenkin aivan puun takaa. Minun ei tarvinnut kuitenkaan lähteä etsimään tietoa heti, että mikä kohtukuolema on ja miten sen asian kanssa edetään sairaalassa ja sen jälkeen.Neuvolassakin tämä mahdollisuus olisi hyvä käsitellä, ei pelottelun vuoksi. Vaan sen että ihmiset tietäisivät realiteetit. En minäkään varsinaisesti pelkää ennenaikaisesti syntyviä lapsia. Minulle se on normaalia, muusta en tiedä enkä koskaan tule saaman täysiaikaista lasta. Joku voisi kysyä onko mitään järkeä, jos ei lasta pysty kantamaan loppuunsaakka. Niin yhtälailla minulla kuin vähemmistöjenkin edustajilla on oikeus lapsiin. Tiedostan myös sen, että ilman nykylääketiedettä minulla ei olisi ainuttakaan elävää lasta.

Mieheni sanoi ettei halua kokea tätä enää ikinä uudelleen, kun aloimme puhua uudelleen yrittämisestä. Kerroin hänelle ettei kukaan voi luvata etteikö näin kävisi uudestaan, mutta sen mahdollisuus on häilyvän pieni. Sanoin myös sen minkä itse olen oivaltanut ja sisäistänyt. Sen jälkeen kun raskaustesti näyttää plussaa, mikään ei enää koskaan ole varmaa.

Tästä kaikesta huolimatta, odotan päivää jolloin saan tehdä positiivisen raskaustestin ja kantaa uutta elämää sisälläni. Sen aikaa kun omalla kehollani kykenen.
- Hanna